maanantai 31. tammikuuta 2011

Huomenta.

Miksi väsyneenä herää liian aikaisin? Sillon kun odottaa, että tulisi jo ilta, että pääsisi nukkumaan, ja nukahtaa kuin pieni lapsi peukalo suussa. Sitten kello lyö viisi ja uni loppuu. Katoaa. Siinä sitä sinne pyörii ja ihmettelee, että mitähän nyt? Kuppi teetä ja silmät kirvellen koneelle. Siitä se on hyvä päivä tehty.

Neuleet ovat minua vastaan. Niillä on joku salaliitto. Alan neulenunnaksi. Ja näin kaikki sai alkunsa..Törmäsin netissä sigamageeseen ohjeeseen, ja olin, että wau, tämän mä teen! Aloitin hyvillä mielin, ja innoissani tein neuleliiviä ( Sk 3/2009 ) joka valmistui hienosti..Ja josta sitten tuli aivan susi. Väärää kokoa, vaikka ohjeen mukaan olisikin oikeaa. Pituus oli kelvollinen, mutta leveys; onhan se mukava mikäli ei halua sitä kylkiä edemmäs. Yritin korjailla asiaa virkkauksilla, jotka näyttivät todella hyvältä, mutta eivät toimineet. Alahelma levähti ja muistutti helttaa, ja reunat kiristyivät ja lyhenivät nyt tällä kertaa pituussuunnassa.
Löysin jo uuden ohjeen, nyt ei muuta kuin purkamaan ja puikot tanassa kohti uusia pettymiksiä!

Pitäisi tehdä kuvapäivitys, sekä langankulutuksen päivitys lähipäivinä, jotta saisi taas tämän ajantasalle :)
Eihän muuten tänne bloggeriin saa luotua alasivuja? Saisi jaoteltua hieman sisältöä.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

tiistai 4. tammikuuta 2011

Viimeinen Sny uunista ulos

Huih. Nyt se Joulu ja sen tuomat kiireet on ohi. Miksei kesä ala Joulun jälkeen?

Nyt on kuitenkin kamalasti päivitettävää tänne, enkä oikein tiedä mistä alkaisin, aloitetaan nyt ensin Sny-kierroksen viimeisestä paketista. Salaiseksi ystäväkseni paljastui Phedra, joka on siis minulle nuita kivoja paketteja lähetellyt. Kiitos sinulle!